Käyttöönotto

Hei!

Mun nimi on Hessu ja mä oon onnellinen koti-isä. Mulla on 4- ja 6-vuotiaat lapset, eli vanhempi pian jo kouluiässä. Normipäivä meidän taloudessa on suunnilleen sellainen, että kun äiskä on lähtenyt töihin siinä kahdeksan aikaan, alkaa iskällä talon pienimpien asukkaiden pukemisurakka, kun aamupala on maltettu syödä rauhallisesti jo aamupiirrettyjen aikana. Pukemisen voi melkein laskea jo koko kolmikon yhteiseksi harrastukseksi, kun iskä ramppaa vuoron perään lapsi sylissään vaatekaapin ja pyykkinarun väliä. Sillä aikaa toinenkin saa oma-aloitteisesti etsiskellä omia vaatevaihtoehtojaan ja usein tässä valikoimisessa ei päästä sukkia suurempiin päätöksiin.

imageKun vihdoin vaatteet on saatu päälle ja masut on täynnä aamupalaa (ja iskä on saanut juodakseen noin 1667 litraa kahvia), alkaa meidän oma yhteinen seikkailumme, jotka haluan jakaa teidän lukijoiden kanssa blogissani.

Lasteni äiti on työurallaan menestynyt ja hyvin motivoitunut, kun taas oma yritykseni elää tällä hetkellä jonkinsorttisessa horroksessa, enkä siitä syystä leivänsyrjään ole itse hetkeen päässyt. Vaimoni tuloilla on turha meikäläisen kuvitellakaan työttömyyskorvauksista, joten olen täysin rinnoin omaksunut koti-isän roolini sen kaikkine haasteineen ja ihanuuksineen. Joutilaana mä en halua olla enkä liiemmin siihen pystyisikään, joten jos voin käyttää aikani hyödyksi lasteni kanssa olemiseen ja heidän kokonaisvaltaiseen kasvattamiseen, tunnen oloni hyvin etuoikeutetuksi tässä suorituskeskeisessä maailmassa.

Ei, tämä ei oo mikään meikäläisen parisuhdeblogi, jossa mietin lastensaamisen mukanaan tuomia ongelmia yhdessäoloon ja seksiin, vaan haluan kertoa juuri näistä hetkistäni, mitä koen lasteni kanssa joka päivä. Vaikka olisihan meillä ollut varaa päivähoitoon, en kokenut sitä mielekkäänä, kun vaihtoehtona on tehdä lasteni jokaisesta päivästä uusi ihana kokemuksensa.

Mun tavoitteeni on siis se, että joka päivä käyn kahden lapseni kanssa jossain uudessa paikassa. Teen jotain uutta, koen jotain uutta. Haluan, että mun muksut oppii jo pienestä pitäen tutkimaan rohkeasti ympärillään olevia vaihtoehtoja niin luonnon keskeltä, taidenäyttelyistä kuin kauppakeskuksistakin. Kuinka monella on se tilanne, että osaa kyllä sujuvasti luetella, missä Euroopan suurista lentokentistä on käynyt, muttei tiedä käytännössä mitään toisesta Suomen kaupungista, joka sijaitsee 300 kilometrin päässä? Miksi me niin usein menemme jonnekin kauas kokemaan uutta, vaikka ympärillämme sattuu ja tapahtuu koko ajan niin paljon?

Matkustelua en toki lainkaan vähättele, mutta vaimon työkiireiden vuoksi pitkien reissujen suunnittelu on usein melko mahdotonta. Siksi lentokoneen sijasta meidän päivämatkat taittuu iskän Kialla, kävellen tai kesäisin polkupyörillä. Uuden näkeminen ja kokeminen ei edellytä passia, vaan seikkailumieltä. Repäiskääpä joskus ja poiketkaa naapurikorttelinne sisäpihalle. Vaikka sen julkisivua tiirailisit joka päivä, et välttämättä tiedä lainkaan, miltä kyseinen paikka näyttää sisäpihalta katsottuna. Lupaan, että kuukauden päivät ei riitä pienenkään paikkakunnan läpikotaiseen tutkimiseen ja hieman polulta poikettaessa voi löytää yllättäviäkin asioita.

Tule siis mukaan seuraileen mun ja muksujen otteita! Päivittelen blogia aina kun kerkeen ja muistan. Nyt tämä iskä lähtee etsimään Speedojaan huomista uimahallireissua varten!